Materan taiteilijaresidenssi, Casa Finlandese, muistelmia kolmen vuoden takaa

Kolme vuotta on jo kulunut Matera residenssijaksosta. Vietin kokonaisen maaliskuun vuonna 2015 Etelä-Italiassa Basilicata alueella sijaitsevassa pikkukaupungissa nimeltään Matera. Matera on ollut vielä 80-luvulla aika tuntematon paikka, oli jopa tuntematon italialaisille. ”Jumalan selän takana” kirja teki Materan tunnetuksi. Sen kirjoitti alueelle pakkotöihin lähetetty lääkäri-taiteilija Carlo Levi.

Aasin mentäviä portaita

Ollessaan Basilicata Materassa pystyin helposti kuvittelemaan, että olin yhdessä maailman vanhimaksi luokitetussa kaupunkissa. Eikä mikään ihme, ajattelin, kun kävelin vanhassa kaupungissa, Sassi di Matera’ssa, näitä kivisiä, aasinmentäviä portaita pitkin. Ja näitä portaita nimittäin riittii. Sassi di Matera on kaiverrettu Gravinan jokirotkon kummallekin puolelle, jokirotkoa reunustavat  luola-asumukset.  Talojen fasaadit ovat ulkopuolelta kuin mikä tahansa talo, mutta sisällä odottaa yllätys! Talo jatkuu nimittäin luolaan.

Kylppärinseinä ja fossiililöytö

Tässä näitä korviksia

Muistan miten ihmettelin residenssitalomme, Casa Finlandese sisäpuolella olevia kaiverrettuja seiniä. Ja mikä yllätys sitten aamulla odotti. Haa, seiniä kaiversivat lisää pikku toukat ja jotkut niistä sitten tippuivat katosta alas. Siitä sitten neuvo, että suu auki ei kannata vanhassa Materassa nukkua! Näitä metallisia toukkajäljennöksiä katukauppiat sitten iloisesti kaupittelivat. Niin kuin arvata saattaa, nämä toukkakorvikset jäivät minulta kyllä ostamatta.

 

Materassa on monet uskonnolliset elokuvat filmattu. Tunnetuin taitaa olla Mel Gibsonin The Passion of the Christ. Elokuvien kautta kaupunki on tullut tunnetuksi myös muualla maailmassa ja turistit ovat löytäneet paikan. Ja hyvä näin, koska Matera on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Viehättävänä, hyvin salaperäisenä, mystisenä mutta samalla niin luonnonläheisenä kuin vielä olla ja voi, Matera valloittaa jokaisen kaupunkiin tulevan sydämen.  

Niin kuin kuvitella saattaa, taiteilijalle Matera on varsin inspiroiva kaupunki. Maalasin ja piirsin ahkerasti koko residenssiajan aikana. Tietysti, ensimmäinen viikko kului kyllä ihmetellessä ja valokuvatessa sekä tutustuessa paikkaan, mutta sen jälkeen luovuusinto iski täydella teholla. Materassa valmistuneista teoksista pidin Galleria Rikhardissa näyttelyn, Mystinen Matera, Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa marraskuussa 2015. 

http://helsingintaiteilijaseura.fi/kuukauden-taiteilija/age-elisa-riekkinen/

Helsingin Sanomissa (13.2.2018) oli haastattelu itävaltalaisesta elokuvaohjaajasta  Michael Haneke’sta. Haastattelussa hän mainitsee, että tekee elokuvia vain siitä, mitä itse on kokenut. Jäin pohtimaan taiteentekijänä tätä ajatusta. Pystymmekö koskaan irrottautuman täysin lähtökohdistamme? Mitä on taide ilman kokemusta? Irrationaalisesti mahdoton?

Helmikuinen näyttelyni Helsingin taidelainaamon galleria Arthurissa kertoi sopeutumisesta. Sopeutumiseen liittyy vahvasti kokemus, koettu maailma. Teen taidetta siitä, mitä itse koen sekä mitä olen kokenut. Sopeutumiseen liittyvä prosessi koskettaa meitä joka tapauksessa.

Paluumuuttajana voin todeta, että sopeutuminen koskettaa syvemmin kaikkia näitä paluumuuttajia tai maahanmuuttajia, jotka joutuvat vapaasta tahdosta tai vasten tahtoa muuttamaan maasta toiseen. 

Mutta miksi ylipäätänsä pitäisi verrata sopeutumiskokemuksia kantasuomalaisen tai maahan/paluumuuttajan välillä? Käytännössä tämä vastakkaisuus haastaa ajattelemaan, kokeilemaan, pysähtymään. Parhaimmillaan se herättää runsaasti lisäkysymyksiä, ja sitä sitten molemminpuolin. Sopeutuminen kun ei aina ole sitä mukavaa ja leppoisaa prosessia.

Avajaistunnelmissa yhdessä yhdessä ystäväni Leena Kärkkäisen kanssa

Haneke’n elokuvat on minulta jäänyt katsomatta. Helsingin Sanomien perusteellisen kannanoton takia aion katsoa näistä jokaikisen. Varsinkin viimeinen elokuva, Happy End herätti mielenkiinnon, koska sitä pidetään maahanmuuttajaelokuvana. Kiinnostavaksi sen tekee kun elokuvaohjaajan Michael Haneke’n mielestä taas näin ei ole. Sopeutumista sekin?

Uudet suunnitelmat

Vahtikoira Gregi hommissa. Taustalla työhuoneeni ovet.

Uusi vuosi toi mukaan uudet suunnitelmat! Viime vuoden elokuussa muutimme Kirkkonummen keskustasta Kantvikin puolelle, Sokerimestarintielle. Uudessa paikassa on tarjolla lämmitettävä autotalli varastohuoneineen työtilaksi. Taiteilijan ateljeeksi-studioksi mikä paras vaihtoehto! Työhuoneen käyttöön ottoa estää yksi pieni, mutta hyvin oleellinen seikka.  Tulevasta ateljeesta puuttuu nimittäin tällä hetkellä luonnon valo. Oikeastaan siellä on jo pienen pieni ikkuna, mutta yksin se ei riitä. Taiteilija tarvitsee työskentelytilaan paljon valoa. Pitää siis vielä odottaa, että autotallin ovet vaihdettaisiin läpinäkyviksi, siihen on tulossa lasiovet. Odottavan aika käy, niin kuin tiedetään, hyvin pitkäksi!